Miten löytää aikaa äitinä liikuntaan?

Varmaan moni äiti miettii sitä, että miten löytää omaa aikaa vaikka liikuntaan. Itellä on aika hyvä tukiverkosto (jos niin voi sanoa) et mulla on aikaa liikuntaan. Saan hoitajan tarvittaessa. Pikkumiehen mummo, pappa ja mummu hoitaa mielellään Pikkumiestä ja sillo mulla on aikaa liikunnalle ja muutenkin omalle ajalle. Ja tietenkin mieheni hoitaa myös Pikkumiestä, sillo ku haluun mennä liikkumaan tai muuta tekemään esim. kavereita näkemään. Liikunta on mulle tosi tärkeetä. Saan siitä hyvän mielen ja paino pysyy kurissa. Nyt oon alkanu pyöräillä enemmän ja huomaan, että se on hyvä keino pitää kilot kurissa. Ainakin mulle tulee hirvee hiki ku pyöräilen, vaikka ois vähänkin vaatetta päällä. Oon käyny jalkojen takia kolme kertaa fysioterapeutilla ja se sano, että pyöräily on mulle hyväksi ja sit pururadalla kävely. On se antanu mulle myös jumppa- ja venyttelyohjeita. Jalat on nyt paremmassa kunnossa ja pääsen enemmän liikkumaan ja se on kyllä hyvä, että Pikkumiehelle löytyy tarvittaessa hoitaja ku haluun niin. Ja onhan Pikkumies päiväkodissa ja sillo mulla on kans aikaa liikkua ja nähdä kavereita. Se lisää mun hyvinvointia


Kaikilla ei oo tätä mahdollisuutta, että sais hoitajan esim. jos on vaikka yksinhuoltaja ja sukulaiset kaukana ja ei oo ystäviäkään jotka vois auttaa, eikä entisestä miehestäkään oo auttajaksi. Sillo vois aatella, että palkkais vaikka parina päivänä viikossa lapselle/lapsille hoitajan vaikka pariksi kolmeksi tunniksi niin sillo ois sitä omaa aikaa ja sen vois käyttää vaikka liikuntaan. Ite ainakin saan virtaa siitä ja sit taasen jaksaa arkea ja jaksaa leikkiä sekä hoitaa Pikkumiestä.


On tosi tärkeää äitinä saada sitä omaa aikaa. Mun mielestä se on järjestely juttu, että sitä aikaa jotenkin järjestyy. Oon nähny laihdutusohjelmissa kaikelaisia laihduttajia, joilla on ollu elämässä jos jonkinlaisia asioita, joita pitää arjessa hoitaa. Esim. on lapsia, on työ ja on opiskelu ja sit kaikki kotihommatkin pitää siinä sivussa hoitaa ja voi olla vielä eläimiäkin. Mutta jotenkin ne saa hoidettua asiat niin, että aikaa löytyy myös itelle siis siihen liikuntaan. Eli pitää vaan ottaa sitä aikaa itelle. Vois suunnitella ohjelman, jossa jokaiselle asialle on oma aika. Pari kaveria tekee silleen, että ne liikkuu aamulla ennen ku muut herää. Sit on koko päivän pirtee. Tässä ois muutamia vinkkejä, miten vois löytää sitä omaa aikaa liikunnallle.

Nalle ja apina iloa tuomaan sulle

Miellyttävää viikonloppua

Se on huomenna taasen perjantai! Toivottavasti sulla on kiva viikonloppu!

Hyvää oloa päivääsi

Tavoite

Taasen siirrytään aiheesta toiseen, mut pidetään se teema kuitenkin mukana eli laihdutus, tavoitepainossa pysyminen ja hyvinvointi. Nyt on siis aiheena tavoite. Tavoitteita voi olla vaikka minkälaisia, mutta otetaan teeman mukainen aihe tähän eli laihtuminen. Kokoan tähän tavoitteen eri vaiheita, jotka mulla on toiminut ku oon laihduttanu.


TAVOITE


1.Miksi haluaa tavoitteeseen.


2.Mikä on tavoite.


3.Mitkä on välitavoitteet.


4.Välitavoitteiden palkinnot.


5.Tavoitteeseen pääseminen.


6.Palkinto tavoitteeseen pääsemisestä.


7.Tavoitteessa pysyminen.


Pitää siis miettiä, miksi haluaa tavoitteeseen ja sit pitää miettiä, mikä on tavoitteen motivaatio siis halu päästä siihen. Tässä tapauksessa vois olla et laihtuu siksi että haluaa olla terveempi ja ehkä itseluottamuskin kasvaa. Siis laihduttaa siksi kun haluaa hyvinvointia itselle. Toiseksi asettaa itselle tavoitteen, kuinka paljon haluaa laihtua. Sit määrittää välitavoitteet ja niiden palkinnot. Ei ehkä kannata palkita itseä herkuilla, että se ei jää niin sanotusti päälle siis se herkuttelu. Vois palkinta itsensä vaikka uudella vaatteella ja huomata, että pienempi koko jo sopii päälle. Sit ku pääsee tavoitteeseen, voi kyllä mun mielestä vaikka herkutella tai vaikka käydä ravintolassa syömässä ja määritellä sit se, että kuinka usein voi herkutella ja pitää sen päätöksen. Itellä toimii tää kerran viikossa herkuttelu. Ja silleen paino pysyy tavoitteessa ainakin mulla. Jos syön enemmän ku kerran viikossa paino alkaa nousta. Ei muuta ku tsemppiä asettamaan tavoitteita ja saamaan niistä hyvinvointia itselle!

Värejä ja tunteita

Aloinpa miettiä värejä ja tunteita. Tää taasen on ihan eri aihe ku viime viikkoiset aiheet. Aiheita mulla syntyy aina välillä paljonkin. Kirjottelen niitä ylös, et muistan sit kirjoittaa niistä. No nyt sit keskityn väreihin ja tunteisiin.


Väreillä voi ilmaista monia asioita. Musta yleensä yhdistetään suruun. Hautajaisissa käytetään mustaa. Mut ei se mun mielestä oo niin, että musta on aina surun väri. Ite käytän paljon mustaa vaikka ois ihan ok-olo. Joo sitähän sanotaan että musta laihentaa. Kyllä se ainakin ku peilistä kattoo niin näyttää sille ja sit ku kattoo muitakin mustaan pukeutuvia. Ku asuin Iltaliassa oli siellä muodissa musta. Nuoret pukeutuivat mustaan. Mun mies kyllä sanoo, että voisin ostaa joskus jotain muuta ku mustaa. Ja oon nyt ostellu muitakin värisiä vaatteita. Kävin kerran värianalyysissä. Mulla jäi mieleen siitä, ettei musta ollu mun väri vaan muistaakseni pastellivärit ku oon vaalee. Siellä leikattiin myös hiukset silleen, et ne sopi mun kasvoihin ja meikattiin kans silleen että ne sopi mun hiuksiin ja silmiin sekä kasvoihin siis vissiin ihon väriin. Värille saa siis aikaan monenlaista. Sen huomaa siitä ainakin ku kuuluisuuksia laitetaan niin ne on ihan erinäköisiä ku laittamattomina.


Mikä sit on ilon väri. Musta niitä vois olla montakin esim.vaikka vaaleanpunainen ja keltainen. Varmaan se on yksillöllistä mitä pitää ilon värinä. Mun mielestä ne kuitenkin on ainakin noi värit jotka kirjoitin. En tiiä, et ostasinki enää keltaisia tai vaalenpunaisia kenkiä tai hei onhan mulla lenkkarit tummanvaaleanpunaiset ja ne on tosi pirteet ja sit mulla on vaaleanpunainen takkikin. Keltaista mulla ei oo. Nuorempana mulla oli keltainen takki ja keltainen mekko. Mutta mikäs siinä vaikka ois keltainenkin takki tai joku muu vaate. Silmälasit mulla on ollu monta kertaa vaaleanpunaiset ja sit aika tavalla kuitenkin tummat. En tiiä onko oikee väri mulle toi tumma, mutta toiset on sanoneet et se on ok.


Miten sit osoittaa et on vihainen. Musta meikki vois kuvata vihaa ja muutenkin tummat vaatteet ja hiukset ja kengät jne. Mut ei se aina niin oo. Joskus tummaanpukeutuneet on kovinkin iloisia ja se vaan on jotenkin iskostunut mun mieleen ainakin et jos on kaikki tummaa vois kuvitella, että on vihainen. No ilme mun mielestä kertoo kuitenkin sen onko vihainen. Ei siis välttämättä miltä muuten näyttää ulos päin siis miten on pukeutunu jne.


Käsittelin siis surua, iloa ja vihaa. Tunteita on muitakin ja on paljon muitakin värejä ja niihen oikeita analyysejä. Nää on siis mun ajatuksia näistä asioista. Väreillä voi ilmaista monta asiaa ja on ihanaa ku on paljon värejä siis luonnossa ja muutekin. Ne lisää hyvinvointia. Lapsena oli niitä suosikkivärejä ja niitä aina kysyttiin et mikä on susta paras väri. Mulla oli pitkään vaaleanpunainen ja mun huonekin oli suurilta osin vaaleanpunainen mm.verhot ja sängynpeite. Niistä sai iloa ja hyvinvointia lapsena ku sai sisustaa huoneen sellaseksi ku halus. Sit miten värit vaikuttaa laihtumiseen? Ainakin niin et hankkii urheiluvaatteet oman mielivärin mukaiseksi niin on kiva liikkua ja tavoitepainoonkin se vaikuttaa samallalailla ku laihtumiseen mun mielestä.

Mukavaa huomista päivää sulle!

Iloa ja mukavaa mieltä viikonloppuusi

Valokuvaus ja valokuvat

Tulee heti mieleen meidän Pikkumies ku se sai oman leikkikameran. Se tykkää ottaa kuvia sillä. Siitä kuuluu kiva ääni ku sillä ottaa kuvaa ja sit siinä on salamavalokin. Hauska on lelu. Sillä on välillä itekin kiva leikitellä. Laitan tuossa lopuksi kuvan siitä.


Muistan ku sain ekan kameran. Isä kävi sen ostamassa. Se oli punainen ja sellanen kamera, että siihen piti ostaa filmi. Sillohan oli niin, että siinä filmissä oli tietty määrä kuvia, joita pysty ottamaan ja se sit oli siinä. Ei voinu niinku nykyään napsia vaikka kuinka monta kuvaa samasta kohteesta tai siis pysty mut ei raaskinu ku sit ei ollu niin paljon enää otettavissa kuvia. Toisaalta se oli hauskaa ku ei tietty minkälainen kuva tuli. Sai aina jännityksellä oottaa, et onnistuko kuva. Sen sai tietoon vasta sit ku teetti kuvat. Nykyään kuvia teetetään vieläkin, mut vähemmän varmaankin. Ainakin meillä on tapana laittaa kuvat tietokoneelle. Mut meillä se on niin ettei niitä tuu sitte katottua niin helposti ku valokuvia valokuvakansiosta siis niinku sillo ennen katteli paljonkin kuvia kansioista. Musta oli ehkä sillo hauskempaa ku ku oli nuo entiset kamerat, mut on se tietty helpompaa noilla uusilla kameroilla ku saa ottaa monta kuvaa ja sit valita niistä paras. Eli kummassakin on omat hyvät puolensa. Ja sit nykyäänhän kännyköissäkin on kamerat. Mä otan yleensä nykyään melkeinpä kaikki kuvat kännykällä. Niitä kyllä tulee katottua aika usein ja niistä on helppo näyttää muilekkin kuvia ku kännykkä on yleensä aina mukana. Eli semmosia mietteitä mulle tuli mieleen valokuvauksesta ja valokuvista


Mietin tässä vielä, että miten tää valokuvaus ja varsinki valokuvat vaikuttaa laihduttamiseen. Monestihan laihdutuksen alussa otetaan kuva siitä miltä näyttää et millanen oli ennen ku alko laihduttaa. Sit voi ottaa välitavoitekuvia eli miltä näyttää ku on välitavoitteissa. Niistä saa kans tsemppiä ja motivaatiota laihduttamiseen. Sit ku on päässy tavoitteeseen, otetaan kuva ja se sit on sitä varten et pysyttäs siinä tavoitteessa. Hyvää mieltä tuo noi välitavoitteen kuvatki ja sit lopullinen tavoitteenpääsykuva ja ne lisää hyvinvointia ainakin mulla on käyny niin! Ottakaapa kuvia. Ne on kivoja muistoja ainakin mun mielestä.


Tässä oli mun mietteitä valokuvauksesta ja valokuvista. Toivotan teille vielä hyvää viikonloppua. Se on jo perjantai. Viikot menee kyllä nopiaa. No mut se on sit moro tällä kertaa

Kirjat ja lehdet

Joo, taasen vaihetaan aihetta. Näitä aiheita syntyy mulla tuosta vaan ja nyt aattelin käydä läpi kirjoja ja lehtiä.


Otetaanpa pieneen tarkasteluun kirjat eka. Kirjat on olleet mulla tosi tärkeitä melkeinpä koko elämäni ajan. Muistan ku opin lukemaan. Istuin vessanpöntöllä ja yhtäkkiä vaan opin sen lukemisen siinä. Muistan, että mulla oli lehti kädessä ja siitä vaan opin sen. Huusin äitille, että nyt osaan lukea. Sitte pikkuhiljaa opin lukemaan myös kirjoja. Tiina-, Neiti Etsivä- ja monet muut ns. tyttöjen kirjat olivat kovassa huudossa. Kirjastossa käytiin alvariinsa ja varsinki kesällä oli kiva lukea vaikka puussa kavereiden kanssa. Se toi hyvänmielen ja hyvinvoitikin lisäänty. Eikä lihavuudesta ollu sillo mitään pelkoa. Ei sillo aatellu, että vois syyä jotain ku lukee. Sitä vaan uppoutu kirjaan. Myöhemminki luin paljon, mutta en niin paljon. Ja nyt aikuisena mulle tulee välillä kausia jolloin luen paljon ja sit välillä en lue ollenkaan. Mut sillo ku luen, tulee hyvä olo ja taasen sit uppoutuu kirjaan. Sit tuntuu siltä, että pitää vaan lukia, että saa tietoon, mitä kirjassa tapahtuu varsinki kirjan lopussa. Sellanen on mun suhtautuminen kirjoihin.


Lehtiä niinku jo tossa kirjotin, luin ennen ku aloin lukea kirjoja. Aku Ankka tuli meille jo ennen ku osasin lukea. Se tuli mun isosiskolle. Siitä tosiaan opin lukemisen taidon. Lapsena mulle tuli kans Peukolaisen retket-lehti ja se oli hyvä lehti. Tykkäsin lukea sitä. Sit teini-iässsä mulle tuli Suosikki ja se oli kans mielenkiintoinen lehti. Nyt aikuisena mulle tuli kolmekin liikunta-lehteä yhtäaikaa ja monia muitakin lehtiä ja huomasin et vaan selaan ne läpi enkä jaksa lukia niitä. Siispä päätin, että tilaan vaan yhden lehden ja nyt siis tulee vaan yksi liikunta-lehti ja se riittää. Ja sen jaksaa lukia kyllä. Ja senki huomasin, että varsinki liikunta-lehdissä on monesti melkeinpä samat aiheet et senkään takia ei mun mielestä kannata tilata niitä yhtä aikaa. Mut vaikka mulle tulee vaan yksi lehti nyt oon siitä iloinen ja ku se on liikunta-lehti ei tuu sit syötyäkään siinä samalla ku lukee. Ei vaan tee mieli syyä ku lukee tollasta aihetta. Siis paino pysyy siinä missä on ainakin sillä hetkellä ja sit ku lehti tuottaa iloa se antaa myös hyvinvointia.


Sen verran vielä kirjoista piti mainita et ennen ku osasin lukea, mulle luettiin paljon ja se oli mukavaa ja hyväksi mielikuvitukselle...Eipä noista kirjoista ja lehdistä sit sen enempää ku et lukeminen on kiva harrastus. Saa syventyä niihin ja niistä on iloa elämään ku valitsee sellaset kirjat ja lehdet jotka kiinnostaa.

Nalle

Mukavaa huomista päivää!! :-D

Vuodenajat

Se on rikkautta se, että meillä on neljä vuoden aikaa. Ite ainakin tykkään siitä. En viihtyis sellasessa paikassa, jossa ois koko ajan kuuma, kuten esim. Malesiassa, josta jo kerroin et kävin siellä mieheni kanssa. Oli siellä siis kiva käydä, mut et asuis siellä koko ajan siinä helteessä. Mut jotku tykkää varmasti et on kuuma, vai tykkääkö? No mä kerron tässä jokaisesta Suomen vuodenajasta jotain ja mitä mieltä oon mistäkin.


Aloitetaanpa keväästä. Musta on ihana ku keväällä alkaa sulaa lumi ja lämpeneen ilma. En osaa oikein sanoa, että millo se kevät oikein aina alkaa. Musta tuntuu, että se vaihtelee. Välillä se alkaa aikasemmin ja välillä myöhemmin. Sit ku lumi on sulanu niin on kiva seurata miten kasvit alkaa kasvaa ja lehdet alkaa ilmestyä puihin. Se on jotenkin ihanaa ja tuo hyvänolon tunteen. Ainut huono puoli keväässä on se, että oon allerginen koivun siitepölylle ja se aiheuttaa hieman oireita. Mutta ei se kauheesti haittaa ja onhan allergialääkkeet keksitty. Musta on myös kiva kävellä keväisessä säässä jopa pitkiäkin matkoja ja ihailla luontoa yksin tai yhdessä jonkun kanssa. Kevät on siis mun mielestä ihanaa aikaa ja pian sit koittaa kesä!


Suomen kesä kyllä vaihtelee ilmoiltaan. Joskus on oikein sateinen kesä ja joskus on sit kovinki lämmin. Kummassakin omat hyvät puolensa. Jos on sateinen kesä, sillo ei oo niin kauheesti heinän siitepölyä ja se helpottaa mun oloa, ku oon enemmän allerginen heinille ku koivulle. Ja sit lämmin kesä on ihana ku pääsee paljon uimaan ja nauttimaan lämpimistä säistä ulkona. Suomen kesä on kaunis,enkä kauheen mielellään lähe sillo ulkomaille ainakaan lämpimiin maihin ku siellä on niin kuuma. Kesällä on jotenkin rento olo ku on loma eikä kauhee kiire mihinkään ja luulen, että monella se lisää hyvinvointia ja liikuttua tulee enemmän kävellen, pyörällä ja uimalla. Eli paino voi pysyä samana tai jopa voi laihtua.


Syksystä tulee mieleen ruska-aika. Se on kaunista. Lehdet värjääntyy eriväriksi ja koulussa voi esim. tehdä taideteoksia lehdistä. Siis näin mietin ku oon opettaja. Voihan niitä tehä toki myös kotona. Musta on jotenki ihana kävellä syksyisessä säässä ku jalkojen alla on lehtiä, jotka ovat pudonneet puista ja jotka rapisee kivasti. Jos pääsee esim. ruska-aikaan Lappiin niin siellä vasta on kaunista. Syksyn raikas ilma ainakin mulla piristää eikä pieni sade ees haittaa ku laittaa sopivat vaatteet päälle. Samoin jos tykkää kerätä marjoja niin ei muuta ku metsään niitä kerämään ja laittamaan pakasteeseen talvea varten. Meillä on mustikoita pakasteessa ja laitan niitä yleensä aamupuuroon. Syksyssäkin on siis näin paljon positiivisia asioita. Ei muuta ku nauttimaan niistäkin!


Sitten tulee se viimeinen vuodenaika eli talvi. Sitä jotenkin oottaa syksyn jälkeen sitä lunta, joka alkaa valaista. Lumi on ihanaa ja sen on nyt huomannu ku on Pikkumies. Se nauttii lumesta ja siitä että voi tehä kaikenlaista siitä. Varmasti tää tuleva talvi on vielä kivempi ku Pikkumies ymmärtää vielä enemmän siitä. Viime talvena käytiin paljon pulkkamäessä ja sit se tykkäs istua pulkassa muutenkin. Ja sit tehtiin lumiukkoja. Tulee oma lapsuuski mieleen ku muistaa mm. miten kivaa oli ku ensilumi satoi maahan. Talvella voi mm. hiihtää ja luistella. Nekin tulee pian ajankohtaiseksi ku Pikkumiestä alkaa opettaan hiihtään ja luisteleen. On kiva sitte käydä vaikka hiihtoretkellä ja paistaa makkaraa ja juua mehua. Talvikin on siis mun mielestä mukavaa aikaa.


Kaikissa vuodenajoissa on paljon positiivisia asioita. Niistä pitää nauttia. Jos aattelee laihtumista ja painon pysymistä tavoitepainossa niin jokaisena vuodenaikana voi liikkua paljon ja syyä terveellisesti ja se vaikuttaa myös hyvinvointiin.


Tässä sulle vielä mun piirtämiä kirkkaan värisiä kukkia ilahduttamaan sun päivääsi.

Linnunpoikaset

Lintuloru


Linnunpoikanen soma, voi kun se oisi minun ikioma. Äiti ei halua kotiin lintua, kun se voi sen mielestä sotkea. Päivät voin pikkulintuja hoitaa, mutta yöt ne pitää unohtaa koittaa. Aamulla ilo on nähdä linnut, niin suloiset ja hennot. Voisipa kaikki linnunpoikaset pelastaa, mutta se ei ole valitettavasti niin helppoa.

Tykkäsin lapsena hoitaa pesästä pudonneita linnunpoikasia. Kerroin jo tuosta aiemminki. Hoitamisesta sain iloa elämääni. Mukavaa mieltä sulle!

Ympyrä

Vielä yksi piirrustus...piirtelen myös mielelläni tällaisia ympyröitä. Mitähän ajatuksia tämä tuo mieleesi? Toivottavasti jotain positiivista. Mukavaa sunnuntaipäivää!

Puut

Puut on olleet mulle pidemmän aikaa tärkeitä. Jotenki niitä piirtämällä tulee hyvä mieli. Laitan tänne blogiin aina välillä piirustuksiani. Toivottavasti tykkäät katsella niitä. Tässä on yksi piirtämäni puu. Siinä on aika vahvat värit. Tykkään leikitellä väreillä.

Luonto

Siirrytäänpäs taasen aiheesta toiseen. Tässä siis ihan muuta ajateltavaa sulle lauantaipäivääsi. Mitähän sana luonto tuo sulle mieleesi? Mulle se tuo rauhallisuutta ja luonnossa lepää ajatus. Tässä on mun piirtämiä puita, myös ajatuksia herättämään. Toivottavasti saat piirrustuksestani ja luonnon ajattelemisesta hyvän mielen.

Opiskelua Usassa

Joskus oon maininnu tän opiskelun Usassa kirjoituksissani täällä blogissa ja luvannu kirjoittaa siitä enemmän. No tässä tulee jonkin verran siitä. Mä lähin Usaan Greensboroon opiskelemaan vuonna 1999. Ootin tätä ku kuuta taivaalta. Lähin siis sinnekin yksin niinku Italiaanki, mutta muitakin suomalaisia lähti mukaan, mut en tuntenu niitä. Asuttiin kampusalueella ja melkein kaikki suomalaiset asu samalla käytävällä. Mulla oli tarkotus lähtä sinne kieltä oppimaan, mut aluksi se ei oikein lähteny kulkemaan et oppisin lisää kieltä ku olin niin paljon vaan niitten suomalaisten kanssa. Sit päätin, että hankin ulkomaalaisia ystäviä sieltä ja sit kielen oppiminen alko sujua. Mulla on monesta maasta ystäviä. Läheisimmäksi ystäväksi tuli japanilainen tyttö. Sen kanssa tehtiin kaikenlasta. Mun huonekaveri oli saksalainen tyttö ja se oli ihan kiva, muttei siitä tullu ns.läheistä kaveria ku monesta muusta. Vieläkin pidän yhdettä muutamiin ystäviini. Varsinkin Usassa mulla on paljon ystäviä ja meillä onki suunnitelmissa et sit Pikkumies on vanhempi niin lähtä ajaan Usa päästä päähän siis New Yorkista toiselle rannalle. Saa nähä toteutuuko tää. Sillä matkalla ois kiva nähä näitä usalaisia ystäviä.


Opiskelu sujui Usassa aika hyvin. Otin erilaisia kursseja siellä. Mulla oli enkun ja saksan kurssit, kunnonkohotuskurssi, kuntosalikurssi ja tanssikurssi. Tanssikurssilla aluksi hävetti kauheesti ku ne muut oli kauheen hyviä ja mä en. Mutta sitte aattelin, että mitä tuo haittaa vaikken oo niin kauheen hyvä ja sit aloin nauttia siellä käymisestä. Ja se lisäs hyvää olo ja hyvinvointia siellä. Muut kurssit oli kans kivoaja esim. psykologian kurssilla opettaja kerto paljon vitsejä ja se oli hauskaa. Siitä kurssista en meinannu päästä läpi, mut sit tein enkun kielisen tutkimuksen ja sillä pääsin läpi. Siellä psykologiassa oli sellaset kokeet ku monivalintakokeet ja piti siis valita a,b,c ja d ja olikohan niitä vielä enemmänkin vaihtoehtoja ja ne kaikki oli tosi lähellä toisiaan, että piti vaan summissa laittaa joku. Usalaisetki opiskelijat sanoivat, että ne oli niillekin tosi vaikiat. Mut ei se mitään siitä saatiin uusia kokemuksia ja päästiin kuitenkin läpi, jee!


Mä kävin siellä paljon matkoilla eri ihmisten kanssa. Kävin mm. Atlantassa ja Floridassa monessa kaupungissa. Orlandoon ihastuin. Se oli ku satukaupunki. Siellä oli osa taloista ku satutaloja ja siellä myös Disneyworld josssa oli kiva käydä. Nää matkat toivat hyvää mieltä mulle.


Suomalaisia kavereitakin jäi tästä ajasta ja niiden kanssa pidän yhteyttä, toisten kans enemmän ja toisten kans vähemmän. Oli tosi kivaa käydä siellä opiskelemassa ja oppia tuntemaan Amerikan kulttuuria ja ihmisiä. Usalaiset ainakin tuolla Greensborossa oli tosi kohteliaita ja kivoja. Siis koko matka meni hyvin, paitsi et siellä lihoin ekaa kertaa elämässä 20 kiloa. Vaikka mulla oli noin monta liikuntakurssia,niin silti lihoin. Sillä siellä kampuksella oli seisovapöytä koko päivän ajan auki. Siellä sai syyä koko ajan niin paljo ku halus ja tarjonta oli tosi runsas. Sitä vaan söi siellä kauheesti ja sitä ei aatellu et lihois niin paljo. Siellä se tuntu, ettei se haittaa ku siellä oli niin runsaasti paljon paljon lihavempia ihmisiä, että tuntu että oli ihan ok-painoinen. Mähän painoin jotain 50 kiloa ku menin sinne ja sit painoin noin 70 kiloa ku tulin takas. Täällä Suomessa alko sit tuntuun et olin lihava ja ei menny kyllä kauan aikaa ku olin taasen noin 50 kiloinen. Siinä meni varmaan vaan muutama kuukausi. Aloin siis liikkuun ja sit söin vähemmän ja tervellisesti. Siis se sittenkään haitannu et lihoin ku sain ne kilot nopiaa pois.


Kaikenkaikkiaan Usan reissu oli ihana. Sain siis ihania kavereita ja opin kieltä ja kulttuuria. Sain ostettua kaikkea kivaa ja ne kesti pitkään siis esim. vaatteet. Vaikka siis lihoin niin sain ne kilot pois ja se lisäsi hyvinvointia ja koko opiskeluaika siellä oli mielenkiintoista ja suosittelen sitä muillekin. Kannattaa mennä opiskelijavaihtoon, jos on vaan mahdollisuus. Se on mukavaa!

Au pair ja Italia

Vaihdetaanpa aihetta vähän kevyempään. Oon tossa aiemmin luvannu kirjottaa au pair tai siis Italian muistelmia ja tässä niitä tulee.


Vuonna 1996 päätin lähteä au pairiksi. Ensin oli haaveena Usa, mut siellä oli siihen aikaan melkeinpä joka kodissa kokolattiamatot ja niistä mulla oli huonoja kokemuksia ku oon allerginen niin niistä tulee kaikenlaisia oireita. No sit mietinnän jälkeen päätin lähtee Italiaan, jos sopiva perhe löytyy. Ja jonkin ajan kuluttua se löyty tuolta Pohjois-Italiasta pienestä kylästä. Sinne siis mentiin. Muistan ku pääsin lentokoneesta pois tuli perheen äiti ottamaan mut vastaan lämpimällä halauksella ja poskisuudelmalla...Joo se oli hämmentävää. Enhän ollu tottunu sellaseen. No sitte ajeltiin tietä pitkin perheen kotia kohta ja kaikki talot näytti ränsistyneiltä ja aattelin, että mitä ihmettä mä täällä teen. Ei ollu yhtään onnellinen olo, että pääsin sinne. Ku päästiin perille perheeen kotiin, oli jotenkin surkee olo ja koti-ikävä. Mut sitte ku aloin tottuun tähän Italiaan niin alko kaikki tuntuunki kivalta. Tutustuin muihin au paireihin ja mun ei tarvinnu hoitaa perheen lasta ku noin neljä tuntia päivässä. Sit kävin Italian kielikurssilla. Mä siis viihdyin siellä. Lähimmäksi ystäväksi tuli eräs vuotta nuorempi suomalainen tyttö joka on edelleen läheinen ja ihana ystäväni. (Toivottavasti luet tätä ystäväni.)Ystäväni kanssa käytiin eri paikoissa viikonloppusin siis eri Italian kaupungeissa. Se oli kivaa! Sit tuli vähän suru puseroon ja jännitys kasvoi ku tää mun ystävä lähti takas Suomeen. Mä olin sitte ainut suomalainen au pair siinä kylässä. Sit alko kunnollinen Italian kielen oppiminen. Sanakirja kulki mukana. Mut pikkuhiljaa aloin oppia italiaa..Siis tää mun ystävä osas hyvin italiaa ja sen varjolla ei mun siis tarvinnu pahemmin osata sitä. Mut siis nyt sitä piti osata. Ihanaa oli huomata et pikkuhiljaa osas sanoa asiansa ja ymmärsi mitä toiset sanoo. Italia on suhteellisen helppo oppia. Suosittelen sen opettelemista ja jos tykkää kielten opiskelusta. Mulla siis hyvinvointi vaan lisäänty siellä koko ajan. Sinne kylään tuli sit uusi au pair siis suomalainen ja se oli kans kiva, mutta sen kans ei olla oltu yhteydessä ja se vähän harmittaa.


Painoni pysy suurinpiirtein samana ku perheen äiti oli laihdutuskuurilla ja teki kevyitä ruokia. Mun ei siis tarvinnu kokatakaan. Mulla oli siis aika helppoa siellä. Ei tarvinnu siivota ku oma huone ja joskus silittää pyykkiä ja hoitaa sitä perheen pikkupoikaa ku siis ne neljä tuntia. Olihan siellä vaikka mitä sit negatiivistäkin juttua mitä tapahtu, mut mitä niitä muistelemaan ku ne on ollutta ja mennyttä. Kuitenkin suurin osa jutuista siellä meni ok ja jäi ihanat muistot Italiasta, siis niistä ihmisistä, ruuasta, musiikista jne. Tuli sellanen tunne, että ois ihana mennä käymään uudestaan. Tää toteutu vasta viime vuonna Venetsian matkalla. Mieheni osti sen mulle synttärilahjaksi. Pääsin taasen Italiaan, ihanaa! Huomasin myös että vaikka tosta au pair-ajasta oli niin kauan aikaa niin osasin vielä italiaa ja ymmärsin aina jotain mitä ihmiset puhu. Se tuntu kivalta. Tää toinen Italian matka toi kans iloa elämääni ja siis hyvinvointia. Enkä lihonnu siellä ku käveltiin niin paljon. Eipä siellä juuri muuta voinu tehä jos halus nähä nähtävyyksiä. Ei oo metroja eikä autoja, mut eipä tuo haitannu. Ilmatki oli sopivia. Ei ollu sillo liian kuuma. Nähtävyyksiä on siellä paljon. Kannattaa mennä käymään siellä. Se on jotekin erilainen kaupunki ku muut Iltalian kaupungit. Ja muutekin sit siis ainakin mulla matkailu lisää hyvinvointia.

Laihdutuksen haittoja

Tuossa jo aiemmin vähän viittasinkin tähän aiheeseen ku kirjotin et laihana palelee ku ei oo lihaksia tarpeeksi. Joskus siis laihdutus voi mennä ääripäähän eikä ite enää näe sitä todellisuutta, että on jo tarpeeksi laiha siis ihan normaalipainoinen. Näkee peilistä vaan sen lihavan ihmisen joka on ollu ennen ja haluu vaan laihtua lisää. Tässä mun mielestä puhutaan jo sairaanloisesta laihduttamisesta eli anoreksiasta. Syyään vähän tai ei juuri ollenkaan. Ajatus kulkee vaan laihduttamisen piirissä. Ystävät kaikkoaa ku ei jakseta olla niiden kanssa. Lopuksi voidaan joutua sairaalaan ku ollaan niin huonona jo ettei jaksa tehä oikein mitään. En tiiä anoreksiasta oikein muuta ku nää mitkä oon kuullu tai lukenu jostain. Tiiän muutamia ihmisiä, joilla on ollu anoreksia ja ne on parantuneet siitä. Ja ovat nyt iloisia ja elämänhaluisia ja hyvinvoivia normaalipainoisia. Mut tiiän myös tapauksen, jossa apua ei saatu tarpeeksi pian ja tää ihminen menehty. Mutta onneksi nykyään on mahdollista saada apua ennen ku on liian myöhäistä. Lähipiiri varmasti huomaa tämän sairaalloisen laihtumisen ja sillo pitäs hälyytyskellot soida ja pitäs vaan yrittää saada tää ihminen pian hoitoon. Siis eihän tietenkään voi pakottaa hoitoon esim. jos on jo aikuinen. Mut mun mielestä pitäs kuitenkin yrittää. Tää on lähipiirillekin vaikeaa. Mut jos tästä selvitään niin kaikille tulee hyvä mieli ja hyvinvointi lisääntyy näillä ihmisillä.


Bulimiastakin tiiän jotain. Sehän se että syyään kauheesti ja sit oksennetaan se pois mitä ollaan syöty, ettei pääse lihoamaan. Sekään ei oo elimistölle hyväksi. Mut onneksi siihenkin saa apua jos vaan haluaa. Laihdutus siis menee tässäkin äärimmäisyyksiin. Sit vielä vois kirjoittaa jojottelusta. Siis jossa syyään kauheesti eka ja sit tulee ihnottava olo niin ku bulimiassa ja aletaan laihduttaa ei siis oksenneta syömisiään pois. Jojotelussa alotetaan aina uudestaan laihdutus ja sit ollaan eka motivointuneita laihduttamiseen ja sit taasen jonkin ajan kuluttua repsahdetaan syömään herkkuja sun muita epäterveeliisiä ruokia. Mulla oli tää monta vuotta. En sit kuitenkaan antanu periksi missään vaiheessa vaan alotin aina vaan erillaisilla dieetillä laihduttamisen. En muista kerroinko jo et olin Painonvartioissakin ja sain siellä 17 kiloa pois. Se laihdutuskeino siis autto mua. Mut sit Painonvartijat lopetetiin Suomesta ja mulla sit pikkuhiljaa paino alko nousta takas. Mut nyt oon siis saanu painon normaaliksi vaan syömällä normaalisti sekä terveellisesti ja liikkumalla päivittäin siis jos en oo kipee tai muuten kiireinen. Mielialakin on sen suhteen parempi ja hyvinvointi on kasvanut ku jaksaa tehä enemmän juttuja ku on pirteempi. Eli tosta jojotelustakin pääsee eroon, jos vaan haluu ja päättää niin. Se ei oo helppoa, mut jos oikein kunnolla haluaa sitä niin kyllä se onnistuu.


Miksi tää maailma sit ihannoi tätä laihuutta nykyään? Varmaan se lähtee pikkutytöillä barbeista. Ne on tehny langanlaihoiksi ja monet muutkin nuket on langanlaihoja. Myös poikien lelut siis jotkut ukkelit on näyttävät hyviltä. Ei ehkä langanlaihoilta mut hoikilta kuitenkin. Sit on myös nää nais- ja miesmallit, jotka on tosi laihoja ja monet sit ihailee niin ja haluis olla ku ne. Lehdissä ja muutenkin mediassa törmää näihin laihoihin ihmisiin. Siitä kait se sit lähtee et ihannoidaan laihoja et ku ne jaksaa huolehtia itsestään ja näyttävät olevan onnellisia. En tiiä onko näin. Mut ite aattelen, että normaalipainoisena oon kyllä iloisempi ku sillo ku olin ylipainoinen, mut en varmaan ois onnellinen jo mulla ois joku yllämainituista jutuista. Toisaalta tää laihdutus oli mulle niinku harrastus ja nyt tätä harrastusta ei enää oo, mut oon kyllä tyytyväinen että ei ookkaan. Onhan noita muita harrastuksia ihan tarpeeksi ja mut niin itessään tässä painossa pysyminenkin on yksi harrastus mulle nykyään ja se on haastava harrastus mut jotenkin ihan ok ku tietää et sillain on terveelisempi elää ja on pirteempi sekä voi paremmin.


Onneksi näihin kaikkiin yllämainittuihin laihdutuksen haittoihin saadaa apua niinku oon jo kirjoittanu. Motivaatiota siis kyllä tarvitaan aika paljon ja sisua, että pääsee näistä yllämainituista eroon. Mut ihana aatella et monet on pääseet ja elävät onnellista elämää ku ovat ajoissa saaneet apua. Toivon, että jos joku teistä kärsii jostakin näistä yllämainituista jutuista, uskaltas hakee apua. Ei tarvii kyllä yhtään hävetä et tarvii ulkopuolista apua jos ei itse pysty tekemään asiallle mitään vaikka oiskin yrittäny. Voimia teille, jotka kärsii jostain näistä jutuista. Kyllä sä onnistut pääsemään niistä tai siitä eroon ja saat taasen elämänilon takas!

Lasten lihavuus

Musta tää on aika pelottavaa, että maailmassa on paljon liian lihavia lapsia. Aattele, et heti lapsuudessa ollaan lihavia ja sitä yleensä sit jatkuu aikuisuuteen asti. Ainakin joissakin laihdutusohjelmissa osallistujat kertovat olleensa jo lapsena lihavia. Mistä tää johtuu? Aletaanpa miettimään.


Ensimmäiseksi tulee mieleen, että vanhemmat ei viiti tehä kunnollista ruokaa vaan annetaan kaikenlaista ns. herkkuja kuten pizzaa, ranskanperunoita, nakkeja jne. Mä näin kerran yhessä hampurilaisbaarissa ihan pienen lapsen, jolle annettiin kauheesti ranskiksia ja se söi niitä onnessaan. Lapsen äiti kyllä yritti antaa sille purkista terveellisempää ruokaa, mutta arvatkaapas maistuko se! Jotenkin ois tehny mieli sanoa niille, jotain, että vaikka ettei noin pienelle saa antaa noin rasvasta ja suolasta ruokaa. Mutta jäipä sit sanomatta. Vanhemmilla on muka kiire, ettei ne ehi tehä terveellistä ruokaa, vaan annetaan eineksiä kuten hampurilaisia sun muita ruuaksi. Mut vois tehä niin että tekis valmiiksi isomman annoksen ja laittais osan siitä pakasteeseen ja sitte antas sieltä sitä ruokaa ja lämmittäs sen. Tekis erilaisia ruokia, ettei joka päivä tarvis syyä samaa ruokaa. Tekis vaikka viikonloppuna nää isot annokset niin ois ehkä sillo aikaa tehä. Lapsetkin varmasti tykkäis ku ois vaihtelevaa ruokaa, eikä aina niitä eineksiä. Nehän ei oo ees hyviä! Hyvinvointi kasvais sekä aikuisilla että lapsilla ku sais normaalia ruokaa sekä lapset että aikuiset. Ja ois tärkeetä, että syötäs yhdessä että kaikki söis ainakin yhden aterian yhdessä. Mitä enemmän niitä yhdessä syöntikertoja ois sitä parempi. Ja varmasti lapsen/lasten painokin alkais tippua ku syötäis säännöllisesti ja normaalia ruokaa.


Toiseksi mulla tulee mieleen lasten liikunta. Lapsihan liikkuu pienenä tosi paljon, mutta kun lapsi kasvaa tulee muita mielenkiinnon kohteita kuten tietokoneella sun muilla pelaaminen. Tuntikausia voidaan istua tietokoneen äärressä tai kattoa telkkaria kans tunti kausia. Vanhemmille se on helppoa ku ei tarvi miettiä missä lapsi on ku se on kotona. Mut tää ei oo hyvä siinä mielessä että ku lapsi ei liiku eikä siis kuluta kaloreita. Pitäs olla muiden lasten kanssa leikkimässä tai pelaamassa ei siis tietokonepelejä vaan pihapelejä siis harrastaa liikuntaa. Olla vaikka jossain liikuntaseurassa vaikka harrastamassa jääkiekkoa tai luistelua. Eri liikuntalajeja on niin paljon, että varmasti jokaiselle löytyy joku laji, josta tykkää. Eli pois lapset sieltä tietokoneen ja telkkarin äärestä! Ei muuta ku harrastamaan liikuntaa. Jos lapsi on siis ylipainoinen varmasti liikuntaharrastuksen myötä paino alkaisi tippua ja hyvinvointi kasvaa. Ja voihan sitä välillä pelata tietokoneella ja kattoo telkkariakin, mutta ei liika. Aikuisen pitää asettaa ne rajat lapselle eikä lapsi aikuiselle.


Palataampa vielä herkkuihin. Ite sain kerran viikossa viikkorahaa ja sit oli kerran viikossa karkkipäivä. Osan rahoista yleensä säilytin ja vein pankkiin mut osa meni herkkuihin yleensä karkkiin. Mut ku oli vaan se yksi herkkupäivä niin en mä lihonnu. Nykyään ku kyselee lasten vanhemmilta tai suoraan lapsilta, että on onko sitä karkkipäivää kerran viikossa niin yleensä saa vastauksen, että joo meillä annetaan aina silloin tällöin vaikka joka päivä jotain herkkua. Eli ei oo karkkipäivää vaan joka päivä annetaan jotain. Ei tää varmastikaan ole joka kodissa ja se on hyvä. Musta oli lapsena kiva oottaa sitä karkkipäivää ja sit oli innoissaan ku sai karkkia. Jos sitä ois saanu joka päivä ei se ois ollu niin kivaa. Eli ei ku kerran viikossa karkkipäiviä pitämään. Varmasti tääkin vaikuttaa lapsen painon putoamiseen ja hyvinvointiin. Herkuistahan tulee paha olokin ja ylivilkkautta. Ei oo siis hyvä syyä joka päivä herkkuja tai karkkia.


Sit tulee tuo kiusaaminen mieleen. Yleensä lihavaa lasta kiusatataan jopa jo päiväkodissa. Oon ollu päiväkodissa töissä ja koulussa niin siellä näkee tätä kiusaamista. Surullista on että tätä kiusaamista ei aikuinen aina hoksaa ku lapsi ei uskalla tulla kertomaan kenellekään aikuselle ku pelkää, että kiusaaminen vaan pahenee. Monesti siis kiustataan sitä luokan lihavaa lasta, jolla ei oo ees välttämättä kavereitakaan. Se on tosi surullista. Ja tää voi vaikuttaa aikuisuuteen asti. Voi tulla masennusta ym. jo lapsena saati sitte aikuisena ku on huono itsetuntu. Kiusaamiseen on kyllä mun mielestä puututtu jo aika hyvin. Oon itekin ku oon ollu töissä toiminu tätä kiusaamista vastaan ja se on toiminu hyvin ehkäisevänä toimintana. Oon ollu iloinen ja varsinki lapset on olleet iloisia ku on saatu kiusaaminen loppumaan ja jopa kiusattu että kuisaaja ovat ystävystyneet. Eli on tollastakin ihmettä nähty. Se tuo hyvinvointia koko luokalle ja koko koululle ku saadaan suurin osa tai vaikka kaikki kiusaaminen loppumaan. Voidaan tehä yhdessä projekteja, jotka auttaa lasta ymmärtämään et kiusaaminen on väärin, eikä siitä seuraa mitään hyvää. Ihanaa ois et koko maailmassa ei kiustattas ketään. Se ois kyllä hienoa. Onkohan siihen mahdollista päästä? Hyvinvointia lisää siis se että saadaa karsittua kiusaamista. Ja oon kuullu et lihavat lapset syö herkkuja yhä enenmmän ja enemmän ku niitä kiusataan. Ku kiusaaminen loppuu lapsi tulee hyvälle mielelle ja sit lapsi ei enää ehkä syökään niin paljon herkkuja ja alkaa laihtua ja alkaa viihtyä koulussa tai päiväkodissa.


Tässä on muutamia ohjeita, miten lasten lihavuutta vois ehkäistä ja myös auttaa niitä lapsia laihtumaan, jotka jo on lihavia. Ei muuta ku lippu korkeelle ja lihavia lapsia auttamaan me aikuiset. Lapset ei ehkä itsenäisesti osaa lähtä itseään auttamaan vaan se on aikuisen homma. Hyvinvointi kasvaa koko perheessä ku aletaan vaikka harrastaa yhdessä jotain liikuntalajia josta kaikki nauttii ja syyään yhdessä terveellistä hyvää ruokaa ja välillä herkutellaan kohtuudella. Eiköhän se siitä lähe. Ei muuta ku kokeilemaan!

Palelee

Tuossa eilen kirjoittelin ton kalalorun. Siitä aloin miettiä noita joidenkin kirjottamia kommentteja siitä, että tekis kirjan siitä tai sit teettäs kuvakirjan Pikkumiehelle tai vaikka äidille. Noi siis oli hyviä ideoita. Vois aatellakin tehä jompi kumpi tai kumpikin. Mutta hei tää ei oo mun aihe tänään vaan toi paleleminen. Piti vaan saada vähän kommentoida julkisesti tästä kalalorusta. Joo mut kyllä se tietenkin jollain tavalla liittyy tänän palelemiseen ku lorussa puhutaan liikunnasta ja tää palelu liittyy kans liikuntaa...mut nyt aiheeseen


Mä muistan sen, ku olin lukiossa, olin tosi laiha. Siis ihan alipainonen. Joskus oon tänne kirjottanutkin et olin tosi laiha. Siis sehän johtu siitä et liikuin niin paljon. Ei mulla kuitenkaan anoreksia ollu eikä muukaan syömishäiriö ku söin kyllä tosi paljon ja terveellisesti. Enhän mä ois jaksanu liikkua niin paljon, jos en ois syöny kunnolla. No oli tolla laihuudella kyllä haittapuoliakin. Mua paleli aika tavalla talvella. Mulla piti olla ihan hirveesti vaatetta päällä, monet välihousut sun muuta. En sillo käsittäny et se voi johtua siitä että olin niin laiha ja mulla ei ollu tarpeeksi lihaksia.


Tossa jostain luin että läskikään ei auta kauheesti siihen, että ei palelis. Ite ku olin lihavempi, mulla ei kyllä palellu niin paljo ku laihana, mut paleli silti jonkin verran. Mun mies voi olla tosi vähillä vaatteilla eikä sitä palele, mutta mulla pitää olla paljon enemmän vaatteita ku sillä ja voi olla et palelee silti. Se on sitä lämmminverisyyttä josta puhutaan tai siis miehillä on yleensä enemmän lihaksia ja vähemmän rasvaa ku naisilla. Siitä kait se sit johtuu, että mun miestä ei palele ku tosi harvoin. No nyt ku oon taasen normaalipainoinen niin palelee enemmän ku lihavana. Eli läskikin siis lämmittää, mut ei niin paljo ku lihakset.


No mitä tehä palelemiselle? Ei muuta ku salille ja pyytää sieltä lihaksia kasvattava kuntotreeni ja alkaa kasvattaa lihaksia. En nyt tarkota että pitäs alkaa fitness-naiseksi tai bodariksi. Tarkotan siis sitä et sais lihaksia luiden päälle ja sit läskiä vähemmäksi. Kotiinki vois ostaaa puntit ja niillä kasvattaa lihaksia, mut salitreeni on varmaanki tehokkaampi ku siellä on erilaisia laitteita, jotka kehittää eri lihaksia. Kokeilkaanhan! Mä ainakin aion kokeilla kuhan jalat paranee kunnolla. Nyt en uskalla tehä ku pienillä painoilla lihasliikkeitä. Kyllä ne pikkusen silleenkin kasvaa, mut ei varmaankaan tarpeeksi. Pitäs tehä suuremmilla painoilla. Mut tietenkin kannattaa alottaa pienillä painoilla ja sit pikkuhiljaa nostaa sitä painomäärää millä harjoittelee ja muistaa venytellä ja juua! Sehän on niin ainakin mun mielestä, et on paljon kivempi olla ku ei palele ja tää lihaskuntotreeni ja lihasten kasvattaminen lisää hyvää oloa ku ei palele ja sit läski lähtee treenatessa ja paino pysyy kurissa. Näin se vaan on ja hyvinvointi kasvaa!

Liikuntaloru kaloista

Kalat


Pienet kalat purkissa ui. Yksi pieni kala innostui. Se ui ja ui ympäri purkkia ja toiset kalat kiven takaa alkoivat kurkkia. Kaikki kalat pian alkoivat uida pikkuisen kalan perässä. Ja huomasivat olevansa oikein hyvässä terässä.

Nauti liikunnasta

Liikunta on ollu tärkeä mulle melkein koko elämäni ajan. Ala-asteella en eka tykänny yhtään liikunnasta varsinkaan telinevoimistelusta ja hiihdosta. Muista yhen välitunnin ku tiesin sillo että seuraavalla tunnilla oli liikuntaa ja vielä teline-sellasta niin yritin koko välitunnin niksauttaa nilkkaani. Mutta en onnistunu. Sitte ku kellot soi sisälle ja lähin juoksemaan ja nilkka nyrjähti eikä mun tarvinnu osallistua sitte sille tunnille. Melkonen veijari olin sillo. Mulla oli aika huono kunto siis sillo ala-asteella. Sen huomasi siitä ku oli hiihtokilpailut olin aina joko toiseksi viimeinen tai viimeinen. Inhosin niitä kisoja. Mutta sitte aloin harrastaa uintia ja jopas suoritukset parani hiihdossakin. Sain pronssimitalin! Ja aloin tykkäämään sitte liikunnasta ja sitä on jatkunu tähän päivään saakka. Saan siitä hyvän mielen ja se vaikuttaa mun painoon ja hyvinvointiin positiivisesti.


Muistan kans toisen hauskan jutun liikunnasta sillo ku en kauheesti vielä harrastunu sitä. Ystäväni kanssa päätettiin lähtee juoksulenkille ja sit lähettiin. Ei jaksettu juosta ku ihan pikkunen lenkki ku oltiin jo ihan poikki. Ja sit kokeiltiin myös kuntojumppaa ja sekin oli raskasta. Jumpan jälkeen alko aerobic ja oltiin ihan kauhuissaan, että ei kyllä ikinä jaksettas tollasta! Mut toisin kävi mulla. Mä aloin lenkkeillä pitkiäkin matkoja ja jumpat alko kuulua mun elämään entistä enemmän. Jumpat on ns. seurannu mua melkeinpä siitä asti ku kävin eka kerran jumpassa. Kunto alko kohota ja jakso aina vaan rankempia jumppia ja niistä nautti.


Mä oon kokeillu eri liikuntalajeja ja ettiny sitä oikeaan lajia jossa viihdyn. Oon kokellu Taekwondoa vähän aikaa ystäväni kanssa, mut se ei ollu mun juttu. Sit kokeilin tota kilpauintia ja inhosin kilpailuja ja siksi oletin. En kyllä inhoa uimista eli sitä tykkään tehä vieläkin. Sit kokeilin kuntonyrkkeilyä ja se oli raskasta ja kivaa, mut sekin lopetin. Mut niinku jo aiemmin tossa mainitsin niin erilaiset jumpat on mun laji. Niistä nautin ja niistä saan hyvän mielen. Tykkään mä käydä myös uimahallissa niissä eri jutuissa joista jo viime kirjotuksessa mainitsinki. Sitte salilla käyn kans. Nää on lajit on nyt tällä hetkellä mun ykköslajeja ja tietenkin se sauvakävely kans. Jalat on nyt reistaileen ja niistäkin jo mainitsin. Eli jumpat on nyt pois kuvioista siihen asti kunnes jalat on taasen kunnossa. Sitä päivää ootan innolla, että pääsen taasen mm.spinning-tunnille.

br> Mä oon sitä mieltä, että harva löytää ekalla kerralla sen oman lajin, jota nauttii tehä. Ehotankin että kannattaa kokeilla monia lajeja ja huomaa sit mikä on se oma laji jossa viihtyy. Sit ku löytää sen lajin niin siitä saa pirteyttä elämään ja jaksaa arjen askareissa. Se tuo hyvinvointia elämään ja auttaa painon kanssa. Toivon että jokainen teistä lukijoista on löytäny oman lajinsa tai on etsimässä sitä. Taidan nyt lopettaa tältä erää tän kirjoittamisen. Mukavaa päivää ja tsemppiä teille oman liikuntalajin löytämiseen, jos ette oo vielä sitä löytäny!

Vesiliikunta

Vesiliikunta on ollu mulle pienestä asti tuttua. Veteen tutustuin kesällä rannalla pidettävissä uimakouluissa. Siellä opeltiin alkeita. En kunnolla muista siitä, mutta jotain pientä kuitenkin. Sitte uimahallissa oli vielä pienille uimaanharjottelukouluja ja niissäkin olin myös. Niissä oppi mm. olla pelkäämättä vettä. En tiiä oliko sillo vielä vauvauinteja, mutta ite en ainkaan ollu niissä. Pikkumies ei oo ollu vauvauinnessa myöskään, mutta aiotaan panna sit isompana johkin pikkulasten uimakouluun. Rannalla se on tykänny olla ku saa kahlata ja iskä pitää kädestä kiinni. Ja kylvyssä tykkää kans olla ku saa leikkiä. Palaanpa vielä itteenki: Sit ku menin kouluun, aloin käydä yhen uimaseuran harjotuksissa. Siitä kerron sitte myöhemmin lisää.


Uidahan voi koko vuoden läpi ihan ulkosallakin. Kesällä mm. meressä, joessa ja järvessä. Ite oon uinu jonkin verran noissa kaikissa tätä kesänä varsinki nyt ku on ollu lämpimiä päiviä. Syksyllä ja talvella voi sit harrastaa avantouintia. Siis jatkaa vaan kesäistä harrastusta syksyyn ja siitä talveen. Ite harrastin avantouintia yhden talven ajan. Se ei ollu oikein mun juttu. En tykänny mennä sinne alkuukaan ja olin siellä vedessä ihan pienen ajan. Jotkut pystyy olemaan siellä pidempiäkin aikoja ja nauttii siitä. Mut sen uinnin jälkeen tuli kyllä tosi hyvä olo. Sellanen pirteä olo. Kävin aina aamuisin siellä ja menin kävelellen. Se uimapaikka oli aika lähellä silloista kotiamme. Muistan ku mulla oli amerikkalainen ystävä täällä opiskelemassa ja joka oli lähössä pois Suomesta niin se halus kokeilla kans avantouintia. Se käveli veteen vyötäröön asti ja käski ottaa kuvan. Se halus tehä kaikenlaisia suomalaisia juttuja. Musta se oli rohkea nainen.


Uimahallissa voi sit harrastaa ihan ite kaikenlaista kivaa. Tietenki voi uida matkoja. Sit käyvä vesikävelemässä ja vesijuoksemassa. Sit on vielä eritasoisia vesijumppia. Mä harrastan noita kaikkia. Nyt ne on jääny vähän vähemmälle mun jalkojen kivun suhteen, mutta enköhän mä taasen jossain vaiheessa pääse noita tekemään. Vesiliikunta antaa mulle ainakin pirteyttä ja iloista mieltä. Se siis lisää hyvinvointiani. Painooni se vaikuttaa positiivisesti. Sen ansiosta saattaa olla, että laihdun tai ainakin pysyn tavoitepainossani. Ton oon huomannu ku harrastin vesiliikuntaa enemmän sillo ku ei ollu jalat vielä kipeet. Huomasin et tällä oli positiivinen vaikutus painooni. Nyt ku oltiin lomalla kuukausi, tuli kyllä vähän painoa lisää, mutta nyt ens ma alan herkkulakkoon ja alan syyä säännöllisesti ja terveellsesti, enkä syö isoja annoksia. Silleen mä saan pienet liikakilot pois. Eli ei mullakaan tää tavoitepainossa pysyminen helppoa oon. Sen eteen pitää välillä tehä töitäkin. Mut niinku oon aihemminkin kirjottanu. Niin pitää välillä löysätä ja nauttia elämästä. Se lisää kans hyvinvointia ainaki mulla.


Tässä lopuksi on muutama vinkki treenamiseen vedessä ja treenaamisen hyötyjä.


Vinkit: -Hengittele harjottelun ajan taisesti. -Tasapainoa edistää se, että pidät keskivartalon tiukkana -Tee harjotus hallitusti ja hitaasti. -Tee myös vedessä laajoja liikkeitä.


Hyödyt: -Liikkeet ovat vedessä tehokkaampia ku maalla. -Vedessä liikkuminen kehittää verenkiertoa ja hengitystä. -Vesi on nivelille myös hyväksi.

Kävelystä juoksuun

Siirrytäänpä nyt asiasta toiseen. Alan käsitellä jonkin aikaa liikuntaa. Aloitan eka kävelystä ja juoksemisesta


Kävely on yksi harrastuksistani tai oikeastaan sauvakävely nykyään. Käyn sellasia tunnin lenkkejä. Ja sit käyn myös pikkumiehen kanssa lyhyempiä lenkkejä ku se ei nykyään jaksa istua kovin kauan aikaa rattaissa. Pikkumiehen kanssa käydään lähikaupassa tai leikkipuistoissa. Mut keskustassa se kyllä viihtyy pidempiäkin aikoja rattaissa ja sit uusissa paikoissa. Siellä on kivoja uusia juttuja mitä katella.


Sauvakävelyn jälkeen aina venyttelen ku mulla on ollu nyt pidemmän aikaa jalat kipeinä eri paikoista. Sen takia on helpompi kävellä sauvoilla tai työntää rattaita. Niistä saa tukea ja jalat ei tuu niin kipeiksi kävellessä. Venyttelen aina jalat, kädet, selän ja niskan ku oon käyny käveleen sauvoilla. Venytän yhtä paikkaa aina 30 sekunttia. Rattailla ku meen en venyttele ku ne on niin lyhyitä matkoja yleensä mitä kävelen, enkä kävele lujaa. Se on jännä juttu, että levossa jalat ei oo kipeinä. Oon nyt menossa ens viikolla fysioterapeutille ja se kattoo mitä näille jaloille vois tehä. Lääkäri anto mulle lähetteen sinne. Jospas sieltä sais apua. En oo uskaltanu ku kävellä ja tehä lyhyitä pyörälylenkkejä ja sit käydä uimassa lyhyitä matkoja. No onneksi kuitenkin jotain oon pystyny tekemään ku tuo liikunta on yksi painotavoitteessa pysymistä auttava tekijä ja hyvinvointia lisäävä tekijä ainakin mulle. Sit saa myös ulkoiltua ja se piristää.


Sit ku jalat on kunnossa, alan kokeilla sellasta intervallikävelyä ja pikkuhiljaa juoksemista sen jälkeen. Tuossa intervallikävelyssä kävellään ensin normaalia omaa kävelyvauhtia ja sit kovaa vauhtia. Kannattaa aloittaa rauhallisesti tämä kävelyharrastus. Kävelee vaikka aluksi viisi minuuttia normaalisti ja sit kolme minuuttia kovaa vauhtia. Tekee tätä vaikka puolentunnin ajan ja sit muistaa venytellä ja juua vettä. Ite oon alkanu juoda myös kivennäisvettä jossa on magnesiumia. Se auttaa lihaksiin. Tuota harjotusta vois tehä kolme kertaa viikossa niin et vaikka ma, ke ja pe. Tekee tätä harjotusta niin kauan aikaa ku tää alkaa tuntua helpolta. Sit vaan lisää kovan vauhdin aikamäärää ja kokonaiskävelyn määrää vaikka 45 minuuttiin ja sit tuntiin. Sit huomaa, et jaksaa kävellä pitkiä matkoja kovalla vauhdilla pidempiä aikoja ja pian vois alkaa kokeilla intervallijuoksemista, siis jos haluaa jatkaa sitä juoksemiseen. Intervallikävely yksistäänkin riittää, mut pitää muistaa tehä lihasliikkeitäkin esim. kaksi kertaa viikossa. Niistä kerron sit myöhemmin lisää


Mennäänpä sit juoksemiseen. Eli aloittelee tän juoksemisen kans intervallijuoksemisella. Kävelee ensin sen viisi minuuttia ja juoksee kolme minuuttia. Aluksi vois tehä tätä 20 minuuttia ku juokseminen on kuitenkin rankempaa ku kävely tai se kyllä riippuu miten lujaa kävelee tai juoksee. No mutta sit ku tää alkaa tuntua helpolta ja tuntuu, ettei kehity eteenpäin niin sit lisää vain taasen juoksemisaikaa ja lisää esim. puoleentuntiin kokonaisaikaa. Sit vois laittaa tavoitteeksi, et jaksaa yhtä jaksosesti juosta koko matkan eli vaikka tunnin verran ja sit muistaa venytellä hyvin. Tää jos mikä laihduttaa ja pitää painon kurissa ja lisää hyvinvointia ku vielä syö terveellisesti ja säännöllisesti. Tärkeetä on syyä tarpeeksi proteiiniä ja hyvää rasvaa. Nää määrät vaihtelee ihmisen koon mukaan.


Ei muuta ku tsemppiä ja rauhallisesti kokeilemaan, että oisko tää sun laji.

Ajattelutauko

Pidetäänpä nyt pieni ajattelutauko kirjoituksesta. Mietipä mitä ihania ajatuksia tämä kuva tuo mieleen. Ime niistä ajatuksista itseesi hyvää mieltä.

Uskonto, uskominen ja uskovainen

Jotenkin on nyt pää tyhjänä, ku yö oli aika levoton ku pikkumies herätteli. Sillä alko eilen päiväkoti ja se varmaan sen takia oli levoton yöllä. No semmosta se välillä on. No mutta aiheeseen. Mulla oli kauheesti ideoita, mitä mä tästä aiheesta kirjottaisin mut ne unohtu tossa ku oli niin levoton yö. Jospas sais jotain ainakin kirjotettua.


Mun mielestä siihen, mitä uskoo on jotaisen oma asia ja mun mielestä jokainen uskoo johonkin. Esim. ateisti uskoo siihen että ei oo Jumalaa. Itsestäni sen verran voin kertoa, että uskonnon asiat alkoi tulla tutuksi ku aloin käydä pyhäkoulussa. Sitte 7-vuotiaana menin seurankunnan tyttökuoroon. Tykkäsi käydä harjotuksissa ja leireillä, mut en ollu kovin ihastunut Jumalanpalveluksiin menemisiin ku piti herätä niin aikasin sunnuntaiaamuna. Sitte tokaluokalla mulla oli helluntalainen opettaja ja se ehkä puhui koulussa liikaa uskonnosta, mutta jotenkin se ei mua niin kauheesti haitannu ku olin jo kuullu aiheesta paljon aiemminki. Siis luterilainen uskonto on kulkenu mun mukana elämän tähän päivään saakka. Välillä oon ollu enemmän uskovainen ja välillä taasen en. Tällä hetkellä en oo nyt seurakunnan kuorossa, mut tuntuu, että puuttuu jotain elämästä ku ei oo kuorossa. Aion kyllä jatkaa kuorossa käyntiä tässä joku päivä. Ehkäpä jo tänä syksynä.


Mulle tuli tutuksi tää Jumalanpalveluksen kulku siis jo lapsena ja pidinki mummoille ja papoille sekä vanhemmille Jumalanpalveluksia kotona ja ehkä sen takia pidin, että sain kerätä kolehdin. Se oli mukavaa. Myöhemmin nuorena aikuisena musta piti tulla diakonissa-sairaanhoitaja, mutta niinku oon aiemmin kirjottanu, en käyny sitä koulua loppuun, harmillista kylläkin.


Mitä uskonto mulle merkitsee tänä päivänä? Sillo ku mulla menee huonosti, rukoilen enemmän ja sit ku paremmin se rukoileminen unohtuu usein. Mut on se iso osa mun elämää ja tärkeä. Mä saan siitä tarkoitusta elämään ja se lisää näin mun hyvinvointiani ja se myös vaikuttaa painooni. Oon rukoillu, että saisin painoa putoamaan rukoilemalla. Tai siis mä uskon et se on auttanu. Tää Jumalaan luottaminen ja uskonminen on siis uskon asia ja uskon siis niin, että jokainen uskoo omalla tavallaan. Uskonlahkojakin on monenlaisia. Sillo ku olin Usassa opiskeluvaihdossa, kävin mm. mustien Jumalanpalveluksessa. Siellä oli ihan eri meininki ku täällä Suomessa. Laulettiin ja oltiin iloisia. Mua vaan vähän hävetti ku olin ainut vaalea siellä. Mutta ei ne kyllä sanoneet siitä mitään. Sitte kävin yhen toisen lahkon Jumalanpalveluksessa. Siellä mm. ylistettiin koko ajan Luojaa. Sekin oli erilaista ku meille luterilaisilla.


En ala nyt morkkaamaan eri lahkoja ku niitä siis mun mielestä hyviä ja huonoja. Jokainen kyllä ite tietää, mikä on omasta mielestä hyvä ja mikä huono ittelle ja mä en haluu vaikuttaa siihen siis mihin kukanenkin uskoo.


Maailmassa on erilaisia uskontoja. Mun mielestä se on rikkaus. Ihanaa että ihmiset uskoo johonki ja saa siitä voimaa ja se varmasti vaikuttaa hyvinvointiin. Ainakin niin oon kuullu monen sanovan.


Tässä lopuksi on tällanen enkelin kuva ja se tuo ainakin mulle hyvänmielen ku kattoo sitä.

Kauhu

Mulla tuli tää kirjoituksen aihe noista ku kirjotin elokuvista ja sit teatterista. Älkää nyt säikähtäkö tätä aihetta. En aio kirjottaa hurjia juttuja kauhusta vaan ihan omia ajatuksia siitä. Aattelin, että välillä vois kirjottaa vähän vakavempiakin aiheita, eikä koko ajan positiivisiä asioita. Mut mä luulen et tästäkin aiheesta tulee jotakin positiivista kirjotettua. Katotaan mitä tässä keksii kirjoittaa. Keksin yleensä samalla ku kirjotan niin uusia juttuja, mitä voi kirjoittaa. Joskus kirjotan kyllä muistiin asioita aiheista, jos niitä tulee aiemmin mieleen ennen ku oon kirjottamassa. Mut joo nyt takas aiheeseen.


Mä mietin sitä, että miksi ihmiset esim. kattoo kauhua elokuvia ja/tai näytelmistä ja/tai pelaa kauhupelejä et mitä ne saa niistä. Jostain luin, että kauhu antaa joillekin jännityksen avulla jännän kokemuksen siis ihan miellyttävän kokemuksen. Sitä vaan haluu lisää. Siis se tuottaa nautintoa. Ihan siis normaalit ihmiset aattelee näin. On sellasia ryhmiäkin jotka kattoo yhdessä kauhuelokuvia ja analysoi niitä jälkeen päin. Tästä vois siis aatella positiivisesti, että näille ihmisille se aiheuttaa hyvää mieltä ja vaikuttaa hyvinvointiin. Ne ei siis kuitenkaan ala normaalissa elämässä toimimaan kauhuelokuvan tavoin. Ja sit ku aattelee painoa niin luulis ettei tee kauheesti mieli syyä samalla ku näitä kauhukohtauksia kattoo niin mitään. On sit tietenki niitäkin, joille kauhun kattominen vaikututtaa omaan toimintaan. Niistähän saa kuulla uutisista. Mut yleensä syynä ei oo ainoastaan se et kattoo näitä kauhujuttuja vaan he ovat yleensä mieleltään sairaita.


Mä en kuulu näihin kauhun ns. ihailijoihin. Ennen kyllä pystyin kattoon niitä. Mut sanotaan niin, että mun elämässä on ollu omasta takaa kauhua, et en tarvitse sitä lisää. Mut ei siitä sen enempää. Se on ollutta ja mennyttä ja aattelen niin että kaikilla on ollu jotain vastoinkäymisiä. Toisilla vaan pienempiä ja toisilla vähän suurempia kokemuksia ja ne kuuluu valitettavasti elämään. Niin se vaan on mun mielestä. Mut takas taas aiheeseen. Siis mä en nykyään seuraa mitään kauhuun liittyvää. Jos vahingossa katon psykologisen kauhujutun niin en saa kyllä unta yöllä. Joskus jotenkin vaan alkaa kattoon ku luulee ettei se oo pahakaan. Mut nykyään kysyn mieheltäni, onko tää kauhua ja jos on niin en enää kato niitä.


Yliopisto-opiskeluaikana mulla vielä jotenkin kiehto kauhu. Voitteko uskoa? Mut niin se vaan oli. No kerronpa yhden jutun. Olin opetusharjottelussa lukiossa ja pidin psykologian mediakurssilla aiheesta kauhu tunnin. Olin pukeutunu vamppyyriksi ja oli mulla muutakin kauhurekvisiittaa laitettu luokkahuoneeseen. Kerroin kauhusta ja näytin kauhuelokuvista pätkiä. Olin siis aiemmin kysyny ohjaavalta opelta että saanko tehä tästä aiheesta tunnin ja se lupas. Oppilaat olivat sen verran vanhoja että ne sai kattoa kauhua. Lopuksi annoin ns. kauhukarkit jokaiselle. Sillo oli myynissä sellaisia karkkeja, joissa oli paholaisen sarvet karkkipussin päällä. Onhan niitä vieläkin noita pääkallokarkkejakin. Toinen juttu tuli mieleen tuosta pääkallosta, että jossain vaiheessa oli pääkallot muotia. Mullakin oli paljon pääkalloaiheisia vaatteita sun muita esim. pääkallosateenvarjo. En kyllä ostanu niitä kauhun takia vaan siksi ku ne oli sillo mun mielestä kivoja. Joo niin se oli sillo. Nyt en kyllä ostais enää. Ku on ilman kauhua niin on parempi olo ja se tuottaa mielihyvää. Se on mun mielipide. Kaikkien ei tarvii olla samaan mieltä ja aiemmin tuossa jo kirjoitinki että joillekin normaaleillekin ihmisille se tuottaa nautintoa ja antaa niitten siis nauttia, kuhan ne ota siitä mallia omaan elämäänsä.


Kauhu siis ei oo aina pahasta. Se on normaali tunne. Välillä ihminen elämässään tuntee kauhua. Kauhu on tunteeltaan voimakkaampaa ku pelko. Kun kauhutunteen voittaa tulee hyvä olo ja se vaikuttaa hyvinvointiin. Entä painoon, vaikuttaako se siihen? Siis jos aattelee et kauhun tunne voitetaan ja siitä tulee hyvä mieli, voi olla, että ei tee mieli herkkuja ku on hyvä mieli. Nää on siis mun ajatuksia, eikä varmaankaan kaikki aattele näin.


Lapsille en näyttäis kauhua. Tulee yks juttu mieleen kauhusta ja lapsista. Ku olin töissä eräässä lapsiryhmässä niin heillä oli välillä erillisiä kerhoja ja olimme kerran toisen työntekijän kanssa siellä seuraamassa sitä kerhotoimintaa. Se kerhonpitäjä näytti sillä kertaa siellä kerhossa japanilaista lastenelokuvaa. Siinä kerrottiin ydinpommin räjähtämisestä ja sen vaikutuksista ihmiseen. Se oli hirveä. Mä ja toinen työntekijä sanottiin heti ku alko näkymään niitä kauheuksia, mitä ihmisille tapahtu räjähdyksen tapahduttua, et tää pitää panna poikki. En ymmärrä miten se kerhonpitäjä sellasta leffaa näytti aika pienille lapsille. Vanhemmat kerto myöhemmin et lapset oli olleet peloissaan. Ohjaaja kyllä pyysi anteeksi, mutta ei tuo paljon auta, jos lapsi sai siitä trauman. Mutta onneksi ne ei kattonu sitä kauan aikaa. En kyllä osaa sanoa tästä muuta positiivistä ku tuon, että leffaa ei katottu kauan aikaan. Toivon, että lapset eivät saaneet siitä mitään traumaa.


En laita nyt mitään kuvaa kauhusta. Jotkut voi tykätä huonoa, jos laitan. Enkä itekään tykkäis kauhukuvista blogissani. Seuraavalla kerralla jatkan sit aiheesta uskonto. Se jotenki sopii tän kauhuaiheen perään ja ehkä on vähän ei niin pelottava aihe mun mielestä.