Au pair ja Italia

Vaihdetaanpa aihetta vähän kevyempään. Oon tossa aiemmin luvannu kirjottaa au pair tai siis Italian muistelmia ja tässä niitä tulee.


Vuonna 1996 päätin lähteä au pairiksi. Ensin oli haaveena Usa, mut siellä oli siihen aikaan melkeinpä joka kodissa kokolattiamatot ja niistä mulla oli huonoja kokemuksia ku oon allerginen niin niistä tulee kaikenlaisia oireita. No sit mietinnän jälkeen päätin lähtee Italiaan, jos sopiva perhe löytyy. Ja jonkin ajan kuluttua se löyty tuolta Pohjois-Italiasta pienestä kylästä. Sinne siis mentiin. Muistan ku pääsin lentokoneesta pois tuli perheen äiti ottamaan mut vastaan lämpimällä halauksella ja poskisuudelmalla...Joo se oli hämmentävää. Enhän ollu tottunu sellaseen. No sitte ajeltiin tietä pitkin perheen kotia kohta ja kaikki talot näytti ränsistyneiltä ja aattelin, että mitä ihmettä mä täällä teen. Ei ollu yhtään onnellinen olo, että pääsin sinne. Ku päästiin perille perheeen kotiin, oli jotenkin surkee olo ja koti-ikävä. Mut sitte ku aloin tottuun tähän Italiaan niin alko kaikki tuntuunki kivalta. Tutustuin muihin au paireihin ja mun ei tarvinnu hoitaa perheen lasta ku noin neljä tuntia päivässä. Sit kävin Italian kielikurssilla. Mä siis viihdyin siellä. Lähimmäksi ystäväksi tuli eräs vuotta nuorempi suomalainen tyttö joka on edelleen läheinen ja ihana ystäväni. (Toivottavasti luet tätä ystäväni.)Ystäväni kanssa käytiin eri paikoissa viikonloppusin siis eri Italian kaupungeissa. Se oli kivaa! Sit tuli vähän suru puseroon ja jännitys kasvoi ku tää mun ystävä lähti takas Suomeen. Mä olin sitte ainut suomalainen au pair siinä kylässä. Sit alko kunnollinen Italian kielen oppiminen. Sanakirja kulki mukana. Mut pikkuhiljaa aloin oppia italiaa..Siis tää mun ystävä osas hyvin italiaa ja sen varjolla ei mun siis tarvinnu pahemmin osata sitä. Mut siis nyt sitä piti osata. Ihanaa oli huomata et pikkuhiljaa osas sanoa asiansa ja ymmärsi mitä toiset sanoo. Italia on suhteellisen helppo oppia. Suosittelen sen opettelemista ja jos tykkää kielten opiskelusta. Mulla siis hyvinvointi vaan lisäänty siellä koko ajan. Sinne kylään tuli sit uusi au pair siis suomalainen ja se oli kans kiva, mutta sen kans ei olla oltu yhteydessä ja se vähän harmittaa.


Painoni pysy suurinpiirtein samana ku perheen äiti oli laihdutuskuurilla ja teki kevyitä ruokia. Mun ei siis tarvinnu kokatakaan. Mulla oli siis aika helppoa siellä. Ei tarvinnu siivota ku oma huone ja joskus silittää pyykkiä ja hoitaa sitä perheen pikkupoikaa ku siis ne neljä tuntia. Olihan siellä vaikka mitä sit negatiivistäkin juttua mitä tapahtu, mut mitä niitä muistelemaan ku ne on ollutta ja mennyttä. Kuitenkin suurin osa jutuista siellä meni ok ja jäi ihanat muistot Italiasta, siis niistä ihmisistä, ruuasta, musiikista jne. Tuli sellanen tunne, että ois ihana mennä käymään uudestaan. Tää toteutu vasta viime vuonna Venetsian matkalla. Mieheni osti sen mulle synttärilahjaksi. Pääsin taasen Italiaan, ihanaa! Huomasin myös että vaikka tosta au pair-ajasta oli niin kauan aikaa niin osasin vielä italiaa ja ymmärsin aina jotain mitä ihmiset puhu. Se tuntu kivalta. Tää toinen Italian matka toi kans iloa elämääni ja siis hyvinvointia. Enkä lihonnu siellä ku käveltiin niin paljon. Eipä siellä juuri muuta voinu tehä jos halus nähä nähtävyyksiä. Ei oo metroja eikä autoja, mut eipä tuo haitannu. Ilmatki oli sopivia. Ei ollu sillo liian kuuma. Nähtävyyksiä on siellä paljon. Kannattaa mennä käymään siellä. Se on jotekin erilainen kaupunki ku muut Iltalian kaupungit. Ja muutekin sit siis ainakin mulla matkailu lisää hyvinvointia.