lauantai 30. heinäkuuta 2016

Elokuvat

Kerronpa tässä omakohtaisia kokemuksia elokuvista. Oon katellu ihan lapsesta asti erilaisia elokuvia. Niin komedioita ku jännäreitä. Mun kaverin serkulla oli paljon elokuvia ja me lainattiin siltä niitä. Tuli katottua esim. Arkajalat monen monituista kertaa ja sekä Tähtien sota oll kans ehoton sekä Robin Hood. Oli niitä muitakin, mut nää oli ehkä eniten katotut. Telkkarista tuli sit seurattua lastenelokuvia ja -ohjelmia kuten Pikkukakkosta ja vieläkin osaa sen Pikkukakkosen osoitteen ulkoa.


Sitte nuorena tuli mukaan nuo elokuvateatterissa käynnit. Se oli mukavaa. Eri kavereiden kanssa kävin aika paljon kattomassa eri elokuvia. Jotkut elokuvat jäivät mieleen, mutta jotkut eivät. Ehkä ne jäi mieleen, jotka oli hyviä. Sillo tykkäsin komedioista aika paljon. Muistan ku yhen kaverin kans menin kattoon The Adams familyä ja päätettiin, että nauretaan kauheesti, mutta me ei tykätty siitä yhtään eikä siis naurettu ollenkaan. Päätettiin että se on kaikista huonoin elokuva mitä ollaan nähty. Eli kyllä näköjään huonotki filmit jää mieleen.


Mun serkku, sanotaan et paras serkku, tekee elokuvia ja on tehny ihan pikkupojasta asti. Jotkut leffat on tosi hauskoja. Eräässä elokuvassa kerrotaan kerrostalon kyylästä. Se aina naurattaa. Ja sit yhessä leffassa esitetään apinoita ja olin yhesti yhessä ravintolassa siskoni kanssa syömässä niin tää apina-leffa tuli juuri sillo telkkarista siis siellä ravintolassa ja mun sisko sano isoon ääneen, että kato serkku telkkarissa. Jotku varmaan luuli, että siskoni tarkoitti apinoita, et ne on meidän serkkuja. Kyllä me ollaan naurettu tuota sen jälkeen moneen kertaan!


Nyt aikuisena leffat on tulleet vielä tärkeimmiksi. Tuo leffojen kattominen on oikeestaan mun ja mun mieheni yhteinen harrastus. Ollaan aina katottu paljon leffoja ihan siitä asti ku ollaan oltu yhdessä. Elokuvissa käydään harvakseltaan. Eniten katotaan niitä kotona. Mä en vieläkään muista aina kaikkia mitä ollaan katottu ku katotaan niin paljon. Mut nykyään sellaset elokuvat jää mieleen, jotka jotenkin antaa jonkinlaisen elämyksen. En ala niitä nyt luetteleen ku niitä on niin paljon. Mut sen sanon, että en enää halua kattoa kauhuelokuvia. Nuorempana katoin niitäkin, mut nyt en saata kattoa enää. Kaikkia muita elokuvia katon kyllä mielelläni.


Pikkumies on vielä niin pieni, että se ei jaksa kattoo kauheen kauan aikaa elokuvia. Ostin sille Muumi-leffan ja se katto sitä vähän aikaa ja totes, että en tykkää! Ootellaanpa vielä muutama vuosi, että se jaksaa kattoa niitä kunnolla ja mennään sit yhdessä elokuviin. Tykkään kattoa kans lastenelokuvia ja ootankin että pääsen niitä kattomaan pikkumiehen kanssa.


Sit mietin tässä et miten nuo elokuvat vaikuttavat hyvinvointiin. Mun mielestä kyllä niillä on positiivinen vaikutus. Jokainen varmasti katsoo sellaisia elokuvia, joista tykkää ja se lisää hyvinvointia ku tulee hyvällä mielelle ku on kattonu hyvin leffan. Painoonkin se voi vaikuttaa positiivisesti. Esim. päättää että ei osta herkkuja vaan ostaa vaikka kivennäisvettä ja jotain terveellista naposteltavaa. Ei sen aina tarvi olla sokerilimpparia ja karkkia ja pop cornia. Mutta joo pitää myöntää että ainaki mä ostan yleensä aina karkkia, mut sit ostan kevytlimukkaa. Siis pitäähän sitä välillä herkutella eikä potea siitä huonoa omaatuntua. Sitte taasen pitää jonkin aikaa tiukkaa linjaa syömisessä ja sit taasen herkuttelee kohtuudella. Sillain mäkin yritän tehä.


Kerroin että katon eriaiheisia leffoja. Nykyään jopa sellaisia joissa on noita haarniskamiehiä. Tuo aika, jolloin haarniskoita käytettiin, on jotenkin kiehtovaa ja yleensäkin nuo kaukaset ajat. Niissä on joku sellainen mielenkiitoinen elementti joka vetää mukaansa. Tässä onkin yhden haarniskanuken kuva teille. Se on miehen ostama tuliainen.


4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei hieno blogi! Lisää vaan tulemaan
T: Juha

Katju kirjoitti...

Kiitti :-)

Anonyymi kirjoitti...

Hei,
oletko hu0omannut, että kun katsoo paljon elokuvia, tulee aika kriittiseksi; tuntuu, että kaikki on jo nähty. Sitten kyllä onkin tosi hauskaa, kun löytää jonkin uudenlaisen leffan. Itse olen nykyään ranskalaisten elokuvien fani. Ranskalaiset malttavat tehdä rauhallisia ihmiskuvauksia, elokuvat ovat esteettisiä - ja tietenkin ranskan kieltä on mukava kuunnella.

Katju kirjoitti...

Joo, meki katotaan paljon muunmaalaisia leffoja ku vaan noita amerikkalaisia. Joskus suomalaisetki leffat on ok. Ihan kiva kattoon monenmaalaisia leffoja. Niistäki löytyy helmiä :)